sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Akvaario 2/2015

 Tältä näyttää nykyinen 320litranen tällä hetkellä. Reilun vuoden ollut tämä allas minulla. Kaloina kaksi partista, 3 pikku plekoa, jotka kääpiöpuuplekoina ostin, mutta eivät niiitä ole. Kolme lehtikalan poikasta, koi-värimuunnos ja n.15 sitruuna ja ruusutetraa. Monnisia olisi tarkoitus hankkia, mutta en ole vielä ihan varma, että mitä.
 Kasveina viuhkahelmiruohoa, rusolehteä, tiikerivallisneriaa, pientä ja isoa anubiasta, paria erilaista melalehteä ja afrikan saniaista.
 Valaistuksena on 2X30w loisteputket ja suodattimena edelleen Eheim 2217. Kasviravinteena käytän nestemäistä hiilidioksidia, Easy- carboa. Nestemäisenä kasvilannoitteena on tällä hetkellä Easy-lifen Profito ja pohjatabletteina Vimi:n bottom action. Harmittaa etten laittanut hiekan alle pohjalannoitetta, se oli mielestäni paljon kätevämpi kuin pohjatabletit.